
|
Pentu meiltä
Kun otat yhteyttä, kerrothan...
Olethan ajoissa,
kun näet sinua kiinnostavan yhdistelmän!
Mitä toivon pennun ostajilta Toivon että uusi pennun ostaja on valmis pitämään yhteyttä ja kertomaan kuulumisia ym. koiran eri elämänvaiheissa. En myöskään myy koiraa pelkäksi "sohvanvaltaajaksi", sillä kääpiöpinseri on hyvin aktiivinen ja säännöllistä liikuntaa ja harrastetoimintaa kaipaava rotu. Halutessaan se toki on mitä mainioin "kainaloinen" lämpimän peiton alla sohvalla, mutta se on pieni koira jolla on SUURI luonne ja näin ollen se tarvitsee edes jotain pikku puuhastelua tai siitä saa helposti elämäänsä tylsistyneen jopa äkäisenkin "terroristin" jolle maistuu kaikki pöytäkukista CD-levyihin. Ja tämä ei suinkaan tarkoita, että kääpiöpinseri olisi juuri tuollainen, vaan tuo olkoon esimerkkinä millaisen jokaisesta koirasta voi saada, mikäli sille ei tarjoa riittävästi virikkeitä. Pennun luovutus Pennut luovutetaan aikaisintaan 7 viikon iässä. Siihen mennessä se on opetettu syömään kiinteää ruokaa, sitä on totutettu kynsienleikkuuseen ja päivittäiseen käsittelyyn. Osamaksukauppa on mahdollinen ainoastaan siten, että kaikki osamaksuerät suoritetaan ennen pennun luovutusta. Luovuttaessa:
Lisäksi pennun ostaja saa mukaansa pentupaketin joka sisältää leluja, Eukanuban penturuokaa, kirjalliset ruokinta ja hoito-ohjeet sekä muita yleisiä ohjeita koiran koulutuksesta sekä rotua koskevaa erityistietoa. Pennun hintaan sisältyy myös täydellinen "käyttötuki 24/7" johon saa ottaa yhteyttä niin hyvissä kuin huonoissa asioissa ja vaikka keskellä yötä, sillä kasvattimme kasvavat lähellä sydäntämme ja ovat meille todella tärkeitä.
Mikäli mieleesi tulee jotain muuta kysyttävää, ota rohkeasti yhteyttä. Kerromme mielellämme lisää rotuun, omiin koiriimme, pentueisiin ym. liittyvissä asioissa. |